keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kotoilua sadepäivänä

Aamulla harmitti kun katsoin ikkunasta keliä. Sataa vettä. Päätin eilen, että oltaisi menty tytön kanssa leikkipuistoon pidemmäksi aikaa, mutta en usko neidin vielä niin kauaa viihtyvän sateessa ja itteltäkin puuttuu kunnon sadekamppeet. Niitä siis etsimään. Seuraavana sadepäivänä ollaan varmasti varustauduttu ulkoiluun. Ei se muusta ole kiinni. "Ei olla sokerista tehty!" kuten mamma sanoo.


 
Suunnitelmien muutos! Nautitaan sadepäivästä eri tavalla. Lähdettiin kirjastoon palauttamaan entiset kirjat ja hakemaan uusia. Onhan nuo neidin edelliset kirjat luettu jo moneen kertaan.

Tällä(kin) kertaa lähdettiin matkaan ilman rattaita. Minä rakastan tota meidän kantoreppua! Omistamme Wompat-merkkisen repun pitkän harkinnan jälkeen. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Ei tartte huolehtia hisseistä tai portaista ja saa mennä ilman sen kummempia reittisuunnitelmia. Tämän vuoksi rattaat on ollu parvekkeella jo varmaan toista viikkoa paikoillaan. Ainoa ehto on, että jaksan kantaa laukussa kirjat. Malttia siis lainauspuolella!

Lainatut
Yksi kirja myös äidille!
   Loppupäivä menee kirjoja lukiessa tytön kanssa. Tyttö onkin oikea lukutoukka toisin kuin äitinsä!

2 kommenttia:

  1. Kirjasto on ihana paikka etenkin sadepäivänä! Ja uskon, että aktiivinen lukeminen sekä se, että näyttää lapselle että lukemista ja kirjallisuutta arvostaa, kantaa hedelmää. Lukuintoa! :)

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
  2. Tuntuu jo kantavan! Menee usein jo yksinkin kirjojen pariin sivuja kääntelemään, niitä paksuja sivuja. Meillä kirjat ovat lapsen tasolla. Toivon kovasti kirjojen olevan osa meidän arkea päivittäisessä käytössä (toisin kuin vanhemmillaan).

    VastaaPoista